Talvisodan henkeä ja lokalisaation uusi kukoistus

Metsäpalvelu Taikatyö lahjoitti maaliskuussa 1000 euroa hengityskoneen hankintaan.

”Kanta-Hämeen keskussairaala vastaanotti lahjoituksia usean hengityskoneen hankintaan ja tekee suojavarustehankintoja paikallisilta yrityksiltä.

Koronavirusepidemia on nostattanut kantahämäläisissä yrityksissä ja ihmisissä ennen näkemättömän auttamisinnon maakunnan erikoissairaanhoitoa ja alan ammattilaisia kohtaan. Maanantaina 30. maaliskuuta Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta vastaanotti kolme lahjoitusta, joilla kyetään hankkimaan useita hengityskoneita keskussairaalan käyttöön.

– On selkeästi herännyt tietynlaista Talvisodan henkeä maakunnan ihmisissä ja yrityksissä. Kaikki apu on meille nyt erittäin arvokasta, niin taloudellisesti kuin henkisesti, Ranta kiittää.

Hengityskoneiden hinnat liikkuvat noin 15 000–43 000 euron välillä, riippuen laitteen tyypistä. Laitteiden saatavuudessa on ollut ongelmia johtuen globaalista tilanteesta.

– Olemme kuitenkin onnistuneet tilaamaan sekä raskaita että kevyempiä laitteita, ja osaksi niiden avulla pystymme laajentamaan tehohoidon kapasiteettimme noin 6–7-kertaiseksi normaaliin tasoon verrattuna eli pystymme järjestämään tehohoitopaikan reilusti yli 30 kantahämäläiselle potilaalle, Ranta kertoo.

”Yhdessä tekemistä tarvitaan”

Maanantain tilaisuudessa paikalla oli forssalaisen C.P.E. Production Oy:n, ViaDia ry:n, Etelä-Hämeen Osuuspankin ja Oma Säästöpankki -säätiön edustajat. C.P.E:n ja ViaDian yhteistyönä käynnistetty kansalaiskeräys tuotti viidessä päivässä yli 30 000 euroa ja keräys jatkuu yhä.

– Noin 350 eri ihmistä ja yritystä on mukana keräyksessä. Paikallisuus, lokalisaatio on nyt uudessa kukoistuksessaan! Ei tarvitse sanoa kuin että tällä pelastetaan ihmishenkiä, niin ihmiset ovat mukana, ViaDian toiminnanjohtaja Kristian Vilkmaniloitsee.

OP Etelä-Hämeen hallitus teki nopealla aikataululla päätöksen lahjoittaa 80 000 euroa kahden raskaamman laitteen hankintaan.

– Monilla tahoilla tilanne todella hankala. Jokainen voi nyt pohtia, miten auttaa terveydenhuoltoa ja paikallisia yrityksiä. Yhdessä tekemistä tarvitaan, että mahdollisimman moni pysyisi mukana, toimitusjohtaja Mika Helin painottaa.

Oma Säästöpankki -säätiö lahjoittaa niin ikään yhden hengityskoneen hankintaan riittävän summan.

– Säätiömme on ollut hieman pimennossa, mutta tämä oli oiva tilaisuus lähteä pyyteettömään apuun, jota varten säätiö on perustettu ja on käytettävissä hyväntekeväisyystarkoituksissa myöhemminkin, säätiötä edustanut Hämeenlinnan konttorin palvelupäällikkö Anu Iso-Kokkila-Vähänen sanoo.

Lisäksi varat hengityskoneen hankintaan keskussairaalalle on lahjoittanut Sako Oy ja Hämeen Mokia ry:ltä on saatu käytetty laite. Canpack Finland Oy on ilmoittanut lahjoittavansa 15 000 euroa laitteen hankintaan. Tukea eri muodoissaan on saatu lukuisilta toimijoilta, kuten Suomen Voimalajiliitolta, Kultasuklaa Oy:ltä, Tiiriön Citymarketilta, Metsäpalvelu Taikatyöltä ja monilta muilta.”

ENNAKKORAIVAUS

Taikatyö tekee, erikseen sovittaessa, hakkuualoille ennakkoraivauksen. Ennakkoraivauksella helpotetaan erityisesti harvennushakkuiden toteuttamista. Raivauksen jälkeen kohteesta tulee ostajan näkökulmasta haluttavampi. Ennakkoraivauksessa poistetaan hakkuuta haittaava alikasvospuusto. Ennakkoraivaus nopeuttaa hakkuuta ja vähentää korjuuvaurioita ja tästä on seurauksena parempi hinnoittelu.

PUUKAUPPA

>Puunmyyntisuunnitelma
>Puukaupan kilpailuttaminen
>Puukaupan valtakirja
>Taikatyön korjuupalvelu
>Puukaupan valvonta
>Ennakkoraivaus
>Energiapuun korjuu
>Metsurihakkuut

 

METSÄNHOITO

METSÄOMAISUUDEN HALLINTA

MUUT PALVELUT

YHTEYSTIEDOT

OTA YHTEYTTÄ

 

3 + 3 =